Ranking kisat

Noniin nyt on kotimaan kisakausikin avattu. Eilen tuuli niin kovaa, että emme päässeet kisaamaan lainkaan. Tänään sitten olikin monenlaista keliä. Aamulla lähdettiin vesille jo klo 9.00 ja saatiin ajettua kaksi lähtöä hyvin vaihtelevissa ja kevyissä olosuhteissa. Erityisen haastavaski olosuhteet teki syntyvä merituuli. Merituulessa saimmekin sitten ajaa vielä kaksi lähtöä lisää, kunnon hengauskelissä. Matias Mikkola ja Kaarle Tapper olivat selkeästi nopeampia ja fiksumpia kuin minä koko päivän, mutta purjehdin tasaisen sarjan 5,4,3,3 samalla kun pojat kisailivat kärkisijoista. Minun onnekseni Kaarle otti varaslähdön ja sijoitun lopputuloksissa toiseksi.

Vaikka olikin melko kylmä edelleen oli mukavaa ja tiukkaa kisaa auringon paisteessa.

-Heidi

Radial palkinnot NJK 2012

Radialien palkintoje saajat, vasemmalta:

Victor Jansson, Monika Mikkola, Minä, Matias Mikkola