Carlos Paz

Eilen pidettiin lepopäivää! Tarkoituksena oli päästä kokeilemaan Paraglaidingia eli riippuliitoa. Valitettavasti päästyämme paikalliselle ilmailukerholle oli tuulta lentämiseen liikaa. Saimme kuitenkin ihastella ja ihmetellä pieniä lentokoneita. En ihan tarkalleen tiedä mitä koneita ne oli, mutta kovin oli pieniä. Lopulta matkasimme paikalle, josta lentoon olisi lähdetty. Siellä suoritettu mielikuvaharjoittelu sai tällä kertaa korvata lentoreissun 🙁

kuva-53

Aamulla herättiin sitten kaatosateeseen ja ukkoseen. Matkasimme Tuulan kanssa paikalliselle kuntosalille, suorittamaan aamutreeniä. Sali on melko pieni ja vanha. Onneksemme tällä kertaa paikalla oli vaan muutama tyyppi meidän lisäksi. Tämä siinä mielessä kiva, koska ilmastointi suoritetaan avoimilla ikkunoilla ja tehottomalla tuuletimilla. Ainakin hiki virtaa.

Image-6

Veislle pääsimme vasta iltapäivälla lounaan ja siestan jälkeen. Kivassa keskituulessa teimme mukavia kisoja paikallisten kanssa. Haastetta oli melkoisesti taas erittäin shiftaavassa kelissä, mutta lystiä oli! Rannassa vielä vähän tennis treeniä ennen kotiin paluuta. Huomenna ohjelmassa taas tehokas treenipäivä täällä ja maanantaina suuntaamme Buenos Airesiin leireilemään!

-Heidi