Final race

Tänään kisasimme taas uudenlaisen konseptin mukaan niin, että 6 parasta oli viimeisessä lähdössä mukana. Pisteet oli tasattu, kuten eilen jo selostin. Oli tavallinen Garda päivä, joten aamulla tuuli pohjoisesta. Jouduimmekin hieman odottelemaan tuulen kääntymistä, mutta pian tuuli kääntyi etelään ja pääsimme kisaamaan.

Meidän kisan aikana tuulikin jo reippaasti. Heidi rockasi ekalla kryssillä ja olimme ekalla ylämerkillä 1. ja 2. Kiersimme kuitenkin hieman huonomman alamerkin, jolloin Irlannin Annalise päsi iskemään. Maalissa olimme Annalise 1., minä 2. ja Heidi 5. Kokonaistuloksissa Heidi piti 5. sijansa ja minä nousin toiseksi! Toinen sija taitaa olla minulle varattu, koska tämä oli minulle kauden kolmas kisa ja kauden kolmas 2. sija 🙂

Nyt menemme kotiin treenaamaan ja seuraava koitos on kesäkuun alussa purjehdittavat SM-kisat. Alhaalla kuva palkintojenjaosta.

-Tuula

palkinto