Pelkkiä ykkösiä!!!!

Tänään tuulisessa ja pilvisessä Kielissä kisattiin medal race. Hommahan eteni niin, että pisteet tasattiin jotta mitalilähdöstä saatiin jännittävä ja jotta kaikilla olisi mahdollisuus voittaa. Purjehtijana tuntuu epäreilulta, että vaikka on ollut paras koko viikon, niin yksi 20min lähtö voi pudottaa sinut kuudenneksi. Mielestäni regatan voitto kuuluisi mennä purjehtijalle, joka sen on viikon mittaan ansainnut. No näin onneksi kävi, sillä Tuula lähti kisaan ykkösenä ja tuli maaliin ykkösenä!

Tämän vuoden kakkossijoitus putki saatiin murrettua entistä paremmalla tuloksella. Voin kertoa, että kumiveneestä seuraaminen on jännittävämpää, kuin itse kisaaminen. Sieltähän ei voi tehdä asioille mitään. Mitenköhän valmentajien hermot kestävät?!?

Meidän tiimillä siis pelkkiä ykkösiä Tuulan ollessa 1. ja Heidin 11. 😉

kuva-5

Kisan tulokset

-Heidi