EM-kisat

EM kisat kisattii Dublinin edustalla erittäin vaihtelevissa olosuhteissa. Kilpailun järjestelyt olivat loistavat ja säätkin suosivat. Kolme ensimmäistä päivää ajettiin karsintoja kahdessa eri fleetissä. Tämän jälkeen porukka jaettiin kulta ja hopea ryhmiin ja tällöin pääsimme vasta purjehtimaan kaikkia huippuja vastaan samaan aikaan.

993367 373905786045597 54277398 n

Päivä 1: Ensimmäinen kisapäivä oli tiimimme osalta loistava. Heidi voitti päivän molemmat lähdöt ja Tuula oli molemmissa toinen. Ei hullumpi aloitus regatalle. Tuuli puhalsi reippaasti Dublinin kaupungin yli. Olosuhde oli shiftaava, mutta mitään erityisiä kummallisuuksia ei kuitenkaan tapahtunut. Meidän onneksemme monet kovemman tuulen taitajat olivat päätyneet eri fleettiin heh. (oltiin me silti hyviä!)

1209413 366791433452333 256969107 n

Päivä 2: Toisena päivänä olimme jälleen Tuulan kanssa samassa ryhmässä. Tuuli puhalsi aamulla samasta suunnasta, kuin ensimmäisenä päivänä ja puhalsikin melko kovaa. Vähän oli jännittävät paikat lähteä vesille. Tuuli kuitenkin keveni nopeasti meidän saavuttua rata-alueelle. Tuulen keventyessä olosuhde muuttui myös epävakaisemmaksi ja tuulen voimakkuus vaihteli paljon. Heidi sai ensimmäisessä lähdössä heti startin jälkeen keltaisen lipun ja joutui tekemään rangaistus käännökset. Puoliksi vahingossa hän päätyi tämän jälkeen radan oikealle puolelle ja kas kummaa massiivinen oikealta tullut puuska johdatti hänet toisena ylämerkille. Tämä jo kertoo aika paljon kelistä… Kaiken kaikkiaan hankalassa kelissä meillä oli ihan kohtalainen päivä Heidillä 10. ja 2. ja Tuulalla 4. ja 13.

1170812 374389672663875 354821469 n

603093 374389642663878 298384386 n

Päivä 3: Viimeiseksi karsintapäiväksi ennuste lupaili kevyttä tuulta. Heti aamusta kuitenkin alkoi muodostua merituulta, joka nostatti merelle kovan sumun. Jouduimme odottelemaan, jonkin aikaa sumun hälvenemistä. Päästessämme vesille tuuli oli no ”mielenkiintoinen” voimakkuudeltaan 1-9 m/s. Tällä kertaa Tuula purjehti keltaisessa ja Heidi sinisessä fleetissä. Molempien lähdön hetkellä tuuli keveni minimi lukemiinsa ja oli ihan jännittävää odotella, kuka uuden tuulen saisi ensimmäisenä. Pääasiassa oikea laita oli aika kova sana koko päivän. Oli kuitenkin hankalaa hahmottaa, mistä uusi tuuli oli tulossa, johtuen isosta aallokosta. Tuulalla sijat 8 ja 5 ja Heidillä 10 ja 9.

Päivä 4: Ensimmäinen finaali päivä. Ennuste lupaili reipasta tuulta, mutta tuuli yltyi ennen lähtöjä varsin kovaksi. Taisi parhaimmillaan tuulla päälle 12m/s. Suunta oli suunnilleen sama, kuin edellisenä päivänä eli mereltä. Tällä kertaa olimme lähempänä rantaa sijaitsevalla rata-alueella, joten aallokko oli hyvin terävä. Tuuli ei kuitenkaan ollut mikään tasainen mukava merituuli, vaan puuskia ja shiftejä oli reilusti. Ensimmäisessä lähdössä monella reitinvalinta menikin hieman pieleen. Heidillä oli erinomainen päivä sijoituksilla 3 ja 4 ja Tuulalla sijat 14 ja 7.

Toisessa lähdössä aalto kaappasi slöörillä Heidin lipan mukaansa. Takana purjehtinut, myöhemmin Euroopan mestaruuden voittanut, Annalise Murphy ehti napata lipan matkaansa ja heilutella sitä vielä alamerkillä raportoidakseen Heidille onnistuneesta pelastuksesta. On se Annalise aika kova, kun ehtii tuollaista pelastustoimintaa harrastaa lähtövoittojensa lomassa 😉

1236355 367838870014256 2032594284 n

1012526 367838436680966 437542687 n

1185571 374600089309500 1159495987 n

Päivä 5: Ensimmäinen päivä, kun vesille mentäessä oli oikeasti kevyttä tuulta. Jopa niin kevyttä, että jouduimme hetken odottamaan ennen lähdön aloittamista. Allokko oli todella sekava ja tuulikin epävakaa. Alku kisa sujui normaalisti perus tuulialueita ja shiftiä. Loppua kohden tuuli kuitenkin keveni melkoisesti ja vikallakryssillä oli tuskin lainkaan tuulta. (paitsi aivan oikeassa reunassa) Tuula purjehti tuuleen ja nousi useita sijoja ollen maalissa 5! Ei hullumpaa ☺ Heidi taisteli vähän huonommilla sijoilla, mutta tasiteli kovasti, sillä olematon tuuli ja vastavirta hidastivat etenemistä maalilinjaa kohden merkittävästi. Lopulta Heidi tuli maaliin sijalla 24. Osa purjehtijoista, jotka kiersivät samaan aikaan alamerkin eivät ehtineet lainkaan maaliin aikarajan umpeutuessa eli ihan hyvin se Heidiltäkin meni. Loppupäivästä, epävakaasta ja kevyestä tuulesta johtuen, ei saatu enempää lähtöjä ajettua.

Päivä 6: Viimeinen kilpailupäivä. Molemmat lähdimme päivään hyvistä asemista. Radalla oli pohjoinen tuuli noin 4-7m/s. Lämpötila oli huomattavasti viileämpi kuin aikaisempina päivinä. Ohjelmassa oli ajaa 3 lähtöä, jotta edellisen päivän puuttuva lähtö saatiin myös kisattua. Saimme heti aamusta hyvät strattitreenit aikaiseksi, kun porukka ei pystynyt linjan takana ja otimme monta yleistä takaisinkutsua. Vika ei kuitenkaan ollut pelkästään purjehtijoissa, vaan oikealle kääntyvä tuuli teki linjasta ja radasta kovin vinot. Homma saatiin kuitenkin etenemään ja porukka saatiin radalle.

Hämmennystä aiheutti tuuli, joka shiftasi edestakaisin, mutta oli myös kääntynyt reilusti oikealle päivän aikana. Ei muuten mikään helppo tilanne. Tuula hallitsi kuitenkin ensimmäisen lähdön haasteet erinomaisesti ja otti lähtövoiton! Heidillä pienet virheet saivat hänet jäämään keskelle fleettiä ja oli hän myös hieman hidas lensseillä. Maalissa sijalla 33. Päivän muissa lähdöissä Tuula oli sijoilla 11 ja 7 ja Heidi 20 ja 9. Mielenkiintoinen päivä, pienet virheet maksoivat sijoissa paljon ja olosuhde oli taas kerran varsin haastava. Vasen laita toimi yhtä usein, kuin oikea, vaikka tuuli kääntyi noin 90 astetta oikealle päivän aikana.

1236130 374857675950408 297550319 n

Lopputuloksissa Tuula oli viides ja Heidi 11. Heidin eteen mahtui kuitenkin yksi epäeurooppalainen, joten EM tuloksissa sija oli kymmenes. Turha ylisuorittaa, kun top 10 sai palkinnon ja palkinnon kokokin oli täysin sama olitpa sitten 10. tai 6. 😉 Joka tapauksessa molemmat tekivät elämänsä parhaan aikuisten arvokisa tuloksen, joten ei voi muuta, kuin olla tyytyväinen! Kisan tuloksiin pääset painamalla TÄSTÄ!

1011859 400981500024028 1330772883 n

– Heidi & Tuula

(Viimeinen kuva ©Kaarle Tapper, muut kuvat järjestäjien sivuilta)