Rizhao city- Kiina

Olemme siis Rizhao cityssä. Kaupungissa asustaa vähän alle 3 miljoonaa ihmistä. Perus pikku kylä… Huhu kertoo, että paikallinen pursiseura tai vastaava veneiden säilytysalue on alun perin rankennettu Pekingin 2008 olympialaisia varten. Kuitenkin loppupeleissähän kisat käytiin Qingdaossa, eikä täällä. Fasiliteetit ovat siis kunnossa. Rannassa on runsaasti tilaa veneille ja slipikin on varmaan levein näkemäni. Ja niin kuin Tuula ehtikin jo mainita, vapaaehtoisia avustajia on PALJON. Tässä kuvassa me ja murto-osa avustajista 🙂

IMG 0916

 

Hotellilta veneiden luo kävelee noin minuutin eli homma toimii aika näppärästi. Välissä kuitenkin on turvatarkastus, johon kuuluu sekä laukkujen läpivalaisu, että metallinpaljastin ihmisille ja sanomattakin on selvää, että ilman kulkulupaa rantaan ei ole mitään asiaa. Veneiden läheisyydessä parveilee myös paikallispoliisin edustajia. Turvatarkastukset tuntuvat meistä hieman liioitellulta, mutta toisaalta ainakin on turvallinen olo.

Tässä vielä kuvan muodossa havainnollistettu turvallisuus rintamat vesillä. Toivotaan, ettei Kiinan sotilasalukset päätä ampua meitä vahingossa miltään puolustusrintamalta 😀

kuva-106

Kiinalainen ruoka tosin on aiheuttanut useille purjehtijoille, meidät mukaan lukien, ongelmia vatsan kanssa ja tästä syystä muutama purjehduspäivä jäi välistä. Nyt olemme jo aika hyvin oppineet, mitkä ruuat ovat meille sopivia. Ruokailut tapahtuvat hotellin ravintolassa, missä on kattava seisovapöytä. Monet ruuat ovat kuitenkin meidän mielestä hieman ihmeellisiä, kuten friteeratut kanan varpaat. Onneksi kokki on alkanut valmistaa kilpailun lähestyessä asiakkaiden pyynnöstä myös länsimaisempaa ruokaa.

Vesillä olosuhteet ovat olleet hyvin vaihtelevat. Ennakko käsityksestä poiketen on paikka varsin hyvä tuulinen. Muutaman päivän on ollut kovaakin tuulta, mutta pääasiassa mukavaa keskituulta mereltä. Virta ja voimakkaat paine-erot tekevät paikasta purjehduksellisesti varsin haastavan. Rata-alueella ei myöskään ole kovin syvää, joten aallokko muodostuessaan on melkoisen terävä.

Treenikisat ovat menneet vaihtelevasti. Pääasiassa kuitenkin oikein hyvin, eli luottavaisin mielin voimme lähteä kisaamaan. Tänään olemme suorittaneet mittaukset ja viimeistelleet veneet kisakuntoon. Illalla ohjelmassa on vielä avajaiset ja huomenna käymme vielä vesillä hakemassa lopullisen kisafiiliksen ja ylihuomennahan skabat alkaa! Ennusteet ovat lupailleet kaikenlaista keliä, eli jännityksellä odotamme, mitä Kiina meille tarjoaa.

Image-18

Ps. Käytiin Tuulan kanssa lepopäivänä kurkkaamassa, miltä Kiinalaisessa bambumetsässä näyttää.

Image-19

-Heidi