MM-Kiina

Noniin eli Kiinan kisat on vihdoin ohitse. Lopputuloshan oli tiimin osalta loistava, Tuulan voittaessa MM-hopeaa. Tämä oli Tuulan ensimmäinen aikuisten arvokisamitali. Tässä vielä lyhyt yhteenveto kisapäivistä.

1377250 380886985376111 503101767 n

Päivä 1

Ensimmäinen kisapäivä lähti liikkeelle AP ylhäällä. Merellä ei ollut lainkaan tuulta ja näkyvyys oli sumun takia olematon. Melko pian muodostui kuitenkin erittäin kevyt merituuli ja lähdimme vesille. Kevyt tuuli ja kova myötävirta lähdöissä aiheutti hieman hankaluuksia ja purjehtijat keräilivät melko kunnioitettavan määrän mustia lippuja. Tuulakin epäonnekseen sai ensimmäisestä lähdöstä BFD:n ja täydet pisteet. Tämä tietysti sai hänet entistä varovaisemmaksi lähdöissä ja toinen lähtö kaatuikin hänen osaltaan huonoon lähtöön, jonka jälkeen kevyessä tuulessa oli erittäin haastavaa nousta. Maalissa sijalla 16. Heidillä taas oli todellisia ongelmia vauhdin kanssa, kun mereltä tuli vellova iso aalto, joka pysäytti isomman purjehtijan vauhdin totaalisesti. Joka tapauksessa hän tsemppasi täysiä ja muutamia veneitä jäi erittäin tasaisessa fleetissä taakse.

Päivä 2

Aamulla tuuli oikein kovaa. Keli kuitenkin keveni melko reippaaseen tahtiin ennen ensimmäistä lähtöä. Tämä lähtö oli kuitenkin kisan ainoa, jota voisi sanoa kovemman tuulen lähdöksi. Tiimimme pärjäsikin loistavasti. Tuula voitti oman fleettinsä lähdön ja Heidi oli lopulta neljäs maalissa omassa ryhmässään. Toiseen lähtöön tuuli keveni entisestään ja muuttui hyvin epävakaaksi. Molemmat meistä olivat ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä, mutta putosimme väärän reittivalinnan takia muutamia sijoja. Tuula oli kahdeksas ja Heidi 12. Päivästä jäi kuitenkin hyvä fiilis.

574638 379310855533724 816224565 n

Päivä 3

Viimeinen karsintapäivä ja ennuste lupaili erittäin kevyttä tuulta. Kuitenkin merelle muodostui merituuli ja pääsimme kisaamaan lähes aikataulussa. Tänään Tuula esitteli muille kilpailijoille ilmiömäistä lenssivauhtiaan ja oli päivän lähdöissä maalissa sijoilla 2 ja 1. Jälkimmäisen lähdön hän voitti ylivoimaisesti, päästyään ensimmäisellä slöörillä karkuun muuta porukkaa. Heidi hyvästä alusta ja tsempistä huolimatta putosi molemmissa lähdöissä ja jäi lopulta 4:tenä purjehtijana hopeafleettiin. Heidiä harmitti tuo kyllä melkoisesti.

1381683 379311002200376 2102123282 n

Päivä 4

Finaalit alkoivat kevyellä tuulella ja isolla aallokolla mereltä. Keli oli muista päivistä poiketen paljon epätasaisempi. Tuula otti molemmissa kisoissa huonot lähdöt. Ensimmäisessä hän onnistui kuitenkin nousemaan seitsemänneksi, mutta toisessa lähdössä hän tuli maaliin sijalla 27. Heidillä meni päivä erittäin huonosti. Vauhti ei riittänyt ja itseluottamuskin oli alhaalla huonon alkuregatan jälkeen, jolloin taktisetkaan ratkaisut eivät olleet parhaat mahdolliset. Tiimillä olikin vähän työstettävää, jotta seuraavana päivänä homma sujuisi paremmin.

Päivä 5

Tuulalla purjehdus alkoi sujumaan. Lähdöt eivät vieläkään olleet parhaita mahdollisia, johtuen varmasti ensimmäisen päivän mustasta lipusta, joka sai myötävirrassa Tuulan olemaan hieman liian varovainen. No joka tapauksessa huonotkaan lähdöt eivät hidastaneet Tuulan menemistä, sillä hän purjehti loistavasti sijat 2 ja 3. Vauhti näytti olevan kohdallaan ja Heidilläkin taktiset ratkaisut toimivat paremmin, tosin sijoitukset eivät silti parantuneet kovinkaan paljoa. Tiimi oli kuitenkin rannassa varsin iloisella mielellä. Tuula sen takia, että hän lähtisi finaali päivään sijalta 2. Heidi ja Diego iloitsivat Tuulan puolesta, mutta ehkä vielä enemmän iloa aiheutti tieto siitä, että huomenna olisi viimeinen päivä Kiinassa 😀

1391845 10152417147509657 546038992 n

Päivä 6

Sääennusteet olivat lupailleet kovempaa tuulta tälle päivälle. Näin ei kuitenkaan käynyt ja sää oli melko samanlainen kuin edellisenä päivänä. Tuula oli jo näyttänyt edellisenä päivänä, että hänellä on kyseinen keli täysin hanskassa ja niin se näytti olevankin. Ensimmäisestä lähdöstä hän nappasi ykkössijan ohitettuaan viimeisellä slöörillä kaksi kiinalaista purjehtijaa. Päivän toisen ja kilpailun viimeisen lähdön hän kruunasi kakkossijalla. Erinomainen lopetus kilpailulle ja lopputuloksissahan Tuula oli 2!!! Tuula jäi vain neljän pisteen päähän voittajasta. Kaikki kunnia kilpailun erittäin tasaisella sarjalla voittaneelle Kroatian Tina Mihelicille. Hänellä oli poisheittona haastavassa kilpailussa sijat 10. Ja 11.!!

1378788 10152417146219657 656856575 n

922980 10152417146174657 627538249 n

Koko tiimi oli erittäin tyytyväinen saavutukseen, vaikka se oli Tuula, joka hopeaa voitti, saivat Heidi ja Diego olla mukana tukemassa ja auttamassa, molemmat omalla sarallaan. Kisa oli Heidille tuloksellisesti todella surkea, mutta purjehduksellisesti kilpailussa oli paljon hyvää ja matka oli hyvin opettavainen. Vauhti ei vain yksinkertaisesti riittänyt kevyessä aallokkoisessa kelissä.

1379271 10152417197349657 741507757 n

Saimme myös tutustua erittäin ihaniin ja ystävällisiin Kiinalaisiin avustajiin. Oltuamme niin kovin mukavia ja ystävällisiä vapaaehtoisille saimme jäähyväis lahjaksivapaaehtoisetn paidat ja lippikset! Jee, ihanaa !!

1234102 379310202200456 1073199812 n

kuva-108

Made in China!!

Matkan opetukset:

  • Huonon alun jälkeen, mikä vain on mahdollista!!
  • Kannattaa olla kiltti, että saa lahjuksia!!
  • Suomi on ihana paikka!!
  • Vitsi me ollaan hyviä!!

-Heidi & Tuula