Leirit Kanarialla

Aloitin talven lajitreenit joulukuun alussa Kanarialla osallistumalla Las Palmasissa järjestettyyn treenikisaan. Vaikken opintojeni takia tällä kertaa päässyt viikoa pidemmäksi aikaa, oli treenipäivät erittäin onnistuneita. Pääsimme purjehtimaan niin kevyttä tuulta mainingissa kuin myös hieman hengauskeliä. Majoituksen jaoin muiden suomalaisten tyttöjen kanssa, mikä oli kivaa vaihtelua.

Seuraavan kerran pääsin vesille heti uudenvuoden jälkeen, taas Las Palmasissa. Pidimme ruotsalaisen Josefinin kanssa ensin seitsemän päivän leirin ja sen jälkeen osallistuin jälleen seuran järjestämään treenikisaan. Treenaamassa oli myös paljon muita mm. Suomen junnuja ja paljon tanskalaisia. Tällä kertaa tuuli oli pääasiassa kevyttä, mutta maininkia oli välillä paljon. Tämä oli varmasti hyvää treeniä Santanderia ajatellen. Kisassa purjehdimme vaihteeksi poikien kanssa yhdessä, mikä teki kisaamisesta vielä tiukempaa.

Vika leiri pidettiin tammi-helmikuun vaihteessa Teneriffalla. Aluksi treenasimme kolmisteen Josefinin ja teneriffalta kotoisin olevan, espanjan kärkipurjehtijan Alician kanssa. Etenkään eka treenipäivä ei olisi voinut olla hienompi. Saimme nauttia koko treenin ajan hienoista sateenkaarista ja näimme muutamia valaitakin ihan parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Ekojen treenipäivien jälkeen treeneihin tuli mukaan myös espanjan junnuhuippuja. Vikana päivänä meitä oli vesillä jopa 20 radialia ja etenkin osa pojista oli todella kovatasoisia. Hyvät treenikisat saatiin aikaseksi 🙂 Tenerifalla päästiin treenaamaan myös hyvin erilaisissa olosuhteissa. Tuuli kovaa ja kevyesti, maalta ja mereltä.

Nyt hieman yli viikon Suomessa oleskelun jälkeen alkaa jo tehdä mieli päästä taas vesille. Seuraavalle reissulle lähden heti ensimmäinen päivä maaliskuuta, kun lähden ajamaan kohti Palma de Mallorcaa.

Kuvissa Josefinin valmentajan Danielin ottama kuva minusta Teneriffalla ja Alician valmentajan Royn ottama kuva valaista, taustalla näkyy myös hieman sateenkaaresta 🙂

la foto

 valaat

-Tuula