Välipäivän jälkeen ollaan purjehdittu nyt kaksi päivää! Molempina päivinä joen vesi on ollut todella matalalla. Tämä on pienentänyt melkoisesti harjoitusaluetta, sillä täällä ei ole kovin syvää ja muutaman kerran jäätiin jo köleistä kiinni mutapohjaan, kun eksyttiin väylältä. Joelle ominaisesti myös täällä virtaa melkoisesti. Olemmekin saaneet kunnon treeniä virtapurjehduksesta.
Todennäköisesti mataluuden ja virran yhdistelmä saa aikaan ihan älyttömän vaikean, ärsyttävän terävän aallokon! Lohduttavaa on kuitenkin ajatus, että kun täällä oppii ajamaan niin kaikki muut aallot tuntuvat helpoilta.
Parasta tässä paikassa on kuitenkin se, että päivällä ei tuule juuri lainakaan ja kun lähdemme vesille iltapäivällä saamme kryssata kevyehkössä tuulessa, mutta treenin aikana tuuli yltyy aina joten lenssit rantaan on aikas makeita! Niin ja samalla juuri nämä ovat omia heikkouksiani eli aika bueno 🙂
-Heidi
You must be logged in to post a comment.