Hyeres ja HOPEETA!

Kerrankin voisi sanoa, että meillä kävi tuuri kelin suhteen. Radialeilla oli ohjelmassa ensimmäisenä medal racet klo 10.20 alkaen. Aamulla oli mukava reippaahko tuuli mereltä, mutta noin 15min ennen, kuin meidän oli tarkoitus lähteä tuuli keveni ja kääntyi yli 90 astetta. Joka tapauksessa meillä vielä tuuli jonkin verran toisin kuin muilla luokilla, jotka kisasivat olemattomassa tuulessa.

Kaksi kisaa kisailtiin siis ja Tuula oli ensimmäisessä lähdössä toinen maalissa. Tämä tarkoitti, että hän ei voinut enää pudota mitalien ulkopuolelle. Toisessa lähdössä Tuula purjehti Alison Youngin kanssa tiukkaa kaksinkamppailua ja hän vei tällä kertaa voiton, sijoittuen kokonaiskilpailussa toiseksi. Lontoon olympialaisten hopeamitalisti Marit Bouwmeesterin purjehti koko kilpailun voittoon.

Minä olin lopputuloksissa kahdeksas. Tämä on varmasti yksi elämäni parhaista tuloksista, joten tyytyväisiä ollaan!

kuva-90

Tulokset ja Linkki Sail Coachin tekemään haastatteluun heti kisan jälkeen.

-Heidi